avarakatseisuus

avarakatseisuus

10.6.2021

Avarakatseisuudesta on hyötyä jokaiselle. Ei ole hyväksi tarrata yhteen asiaan ja totuuteen liian voimakkaasti kiinni, eikä kenenkään sanoja tai kirjoittamisia pitäisi tulkita totuutena ilman, että asiaa miettii oman sisäisen hyvä/paha-oikea/väärä suodattimen läpi.

Totuutemme ja arvomaailmamme muuttuu ja kehittyy joka päivä. Jonain päivänä muutos on pieni, tuskin havaittava, mutta ainakin itse opin pieniä asioita joka päivä ja ajatukseni sekä taitoni kehittyvät. Kiistämällä omien mielipiteiden ulkopuolella tai sitä vastaan olevat asiat, estää vain oman kehityksen.

Suhtautumalla asioihin avarakatseisesti olen itse oppinut ja alkanut ymmärtämään monia asioita laajemmin. Tietämykseni lisääntyessä totuuteni ja mielipiteeni ovat muuttuneet ja kehittyneet. Lukemalla ja tutkimalla eri lähteitä olen kerännyt vaikutteita ja oppia sekä ymmärrystä muun muassa kristinuskosta, buddhalaisuudesta, tieteestä, reikistä, ravinnosta, joogasta, meditaatiosta, hengityksestä, bisneksestä, pörssikaupasta, minimalismista, psykoterapiasta, hyvinvointivalmennuksesta, väreistä, musiikista ja ennen kaikkea luonnosta ja sen energioista.

En ole minkään alan ammattilainen eikä minulla ole mitään koulutusta. Tietoni pohjautuvat itseopiskeluun, muiden ihmisten kuunteluun, videoihin, äänitteisiin sekä itsetutkiskeluun, havainnointiin ja elämän tarjoamiin kokemuksiin. Kirjoituksissani esittämäni asiat ovat minulle itselleni sen hetkinen totuus ja pohjautuvat sen hetkiseen elämänkatsomukseen ja tietouteeni. Tulevaisuus näyttää ovatko ne oikein vai väärin ja olenko myöhemmin samaa mieltä.

Elin aiemmin perus kristityn elämää lähes kaksikymmentä vuotta. Rukoilin ja uskoin Jumalaan, enkä uskonut esimerkiksi auroihin tai energioihin. Aloin kuitenkin katsoa maailmaa avarammin elämänmuutosten myötä, jotka alkoivat tavattuani puolisoni ja hänen sairastuttua vain kuukausi kohtaamisemme jälkeen. Hänelle puhjennut paha atooppinen ihottuma sysäsi liikkeelle tapahtumien ketjun, joka johti moniin muutoksiin elämässäni.

Arvomaailmani, Jumal-käsitteeni ja suhtautuminen luontoon alkoivat kokea muutoksia ja koko elämäni alkoi edetä ja aloitin matkan henkisen kasvun tiellä, jota kuljen yhä joka päivä ja jonka uskon jatkuvat kuolemaan asti tässä tietoisuuden tasossa ja maailmassa.

Uskon yhä samaan Jumalaan, tuohon kaikkivaltiaaseen ja kaikkialla olevaan Jumalaan. Uskon myös energioihin ja uskon niiden olevan yksi Jumalan ilmentymismuoto. Uskon meditaation ja mielen voimaan. Uskon auroihin ja evoluutioon. Enkä katso minkään niistä olevan ristiriidassa toisten kanssa. Terveys, puhdas ravinto ja luonto ovat nykyään minulle erittäin tärkeitä. 

Lämpöä, ruokaa ja rakkautta sinun päivääsi!


Jaa tämä artikkeli
Posted in

Kirjoita kommentti