onko kaikki vain bisnestä?

onko kaikki vain bisnestä?

4.2.2021

Seuraamme nykyisin lehtien, mainosten, tv-ohjelmien ja internetin kautta ihmisiä, jotka ovat julkisuudessa vain julkisuuden takia. He eivät välttämättä ole tehneet yhtään mitään. Heidän elämäntyyliään ihaillaan ja heidän pukeutumistaan pyritään matkimaan. Nykynuorten keskuudessa julkkis on yksi suosituin unelma-ammatti. 

Ennen unelma-ammatteja olivat mm. palomies, poliisi, lääkäri ja maanviljelijä. Niihin lähdettiin opiskelemaan ja suuntautumaan mielenkiinnosta ammattia kohtaan. Haluttiin tehdä juuri sitä mistä ammatissa oli kyse. Nykyään valtaosa nuorista aikuisista pyrkii ammattiin, jossa tienaa mahdollisimman hyvin ja mielellään mahdollisimman pienellä työllä. 

Aiemmin ruokakauppias tunsi kaikki kyläläiset ja jutteli ihmisten kanssa, nykyään suuret marketit ovat kahmaisseet ihmiset kattonsa alle ja kauppiaan ensisijainen tarkoitus on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. 

Nykyään lääkäriksi usein halutaan, koska palkka on hyviä, ei välttämättä halusta auttaa. Ruoantuotanto on kärsinyt kuitenkin suurimman inflaation. Harva haluaa enää olla maanviljelijä, koska palkka on huono ja työ raskasta. Ruoan laatu on kärsinyt. Lajeja jalostetaan tuottavuuden kannalta, ei laadun. Geenimanipulaatiolla on saatu esimerkiksi vilja kestämään hyvin hyönteismyrkkyjä, jolloin sato voidaan myrkyttää tuholaisten torjumiseksi. Ihmisten terveydestä välittämättä. 

Hämmentävin ja mielestäni huolestuttavin maanviljelyyn tällä hetkellä liittyvä ongelma, joka ei ole vielä saapunut koti Suomeen, on siementen kontrollointi. Lajeja on geenimuunneltu ja tätä kautta niihin on istutettu yritysten sormenjälkiä. Niin hullulta kuin se tuntuu, ruokaa tuottavia lajeja on saatu jo patentoitua maailmalla. Siis oikeasti! Esimerkiksi maissi ja vehnä ovat Yhdysvalloissa patentoituja lajeja. Siellä noita patentoituja siemeniä viljelevät maanviljelijät eivät saa enää säilöä siemeniä seuraavaa kasvukautta varten, vaan he joutuvat ostamaan joka vuosi uudet päivitetyt siemenet. Lisäksi jos esimerkiksi luomu viljelijän sato on risteytynyt kasvun aikana naapurin kanssa joka viljelee patentoitua lajiketta voi luomuviljelijää uhata sadon menetys tai oikeustoimet.

Maailmasta on tullut pelkkä suuri rahantekolaitos, jossa yksilön vapaus ilmaista itseään ja elää elämäänsä omilla ehdoilla on lähes tuhottu ja ajettu ahtaalle.

Kontrolloinnista ja bisneksestä on tullut hälyttävän vahva vaikuttaja joka alalla. Rikkaat pohatat voivat päättää kenestä tulee presidentti ja kuka saa minkäkin korkean viran. Maailmasta on tullut pelkkä suuri rahantekolaitos, jossa yksilön vapaus ilmaista itseään ja elää elämäänsä omilla ehdoilla on lähes tuhottu ja ajettu ahtaalle. Vapaa ihminen on uhka nykyiselle järjestelmälle.

Mutta henkinen herääminen on alkanut ihmisten keskuudessa. Nyt 2020-luvulle mentäessä on tietoisuus maailman tilasta noussut ihmisten mieleen. Esimerkiksi 30-40 vuotiaat ovat alkaneet suunnata katseita vapaampaan elämään, elämään lähellä luontoa. 

Peli ei ole siis menetetty, se on vasta alkamassa! Toivon, että 2020-luku tulee olemaan muutoksen vuosikymmen, jolloin raha ja mammona jäävät taka-alalle henkisyyden, solidaarisuuden ja luonnonmukaisen elämän ottaessa valtaa.


Jaa tämä artikkeli
Posted in

Kirjoita kommentti